Kirjoituksia

Heinäkuun voimayrtit

Heinäkuun voimayrtit

Sinikka Piippo

Heinäkuu ei ole luonnonyrttien kannalta parasta aikaa, mutta joitain helmiä vielä löytyy.

Monet yrtit kukkivat silloin ja kukista saa silmänruokaa ja terveyttä niin salaatteihin kuin

teehenkin. Heinä-elokuussa

maitohorsma, apilat ja kanervat kukkivat. Kanervan kukista

saa hyvänmakuista rauhoittavaa iltateetä ja kukkia voi kuivata ja upottaa hunajaan talven

varalle.

Nokkosen siemensato on parhaimmillaan joten se kannattaa korjata talteen talven

varalle.

Poimulehtiä

on Suomessa noin 26 lajia. Yrttikäytössä niitä ei tarvitse toisistaan yrittää

erottaa, mutta kokemus opettaa minkä näköiset ovat pehmeämpiä ja miellyttävimpiä

käytössä. Parhaimpia ruokakäyttöön ovat puolivarjoisilla kasvupaikoilla kasvaneet

javarsinkin silloin kun lehdet ovat vielä suppuisia. Sateisina kesinä varsinkin vanhoihin

lehtiin tulee usein härmäsientä jolloin ne eivät kelpaa käyttöön. Poimulehtiä on koko

Suomessa niityillä, pihoilla ja pellonpientareilla. Niitä on helppo kasvattaa koriste- ja

yrttitarkoituksiin pihallaan. Poimulehden kasvatuksesta voi saada uuden harrastuksen

yrittäessään löytää erinäköisiä lajeja puutarhaansa ja kokeillessaan niiden käyttökelpoisuutta

ruokana ja rohtona. Poimulehdistä kelpaavat sekä lehdet että kukat. Poimulehdissä on parkkija

karvasaineita, salisyylihappoa, haihtuvia öljyjä, flavonoideja ja saponiineja. Nuoria lehtiä

voi silputa salaatiksi tai voileipien päälle, vanhemmat lehdet voi kuivata viherjauheeksi ja

ripotella ruokiin ja yrttiteeseoksiin, keittää nokkosen tapaan vihanneksena tai lisätä keittoihin,

patoihin, munakkaisiin, kastikkeisiin ja taikinoihin. Nuoria lehtiä voi silputa oliiviöljyyn

mausteiden kera. Pieniä keltaisia kukkia voi lisätä ruokiin ja viher- ja hedelmäsalaattien

koristeeksi. Lehtiä voi pakastaa kunhan ne ensin kiehauttaa. Perimätiedon mukaan poimulehti

on nuorentava yrtti, joka tekee ikääntyneestäkin naisesta nuoren. Se sopii moniin vaivoihin

joihin tarvitaan supistavaa tai kiinteyttävää vaikutusta. Se supistaa limakalvoja, estää

tulehduksia, parantaa haavoja, tyrehdyttää verenvuotoja. Sillä voi helpottaa kuukautisia

edeltäviä oireita, liian runsaita kuukautisvuotoja, synnytyksen jälkeisiä vaurioita,

virtsatievaivoja, virtsankarkausongelmia sekä torjua hiivasienitulehduksia. Lehdet

tasapainottavat hormonitoimintaa. Lehtien syönti ja teenä juominen parantaa ruoansulatusta

ja ripulia. Ulkoisesti kasvilla on ihoa hoitavaa vaikutusta piharatamon tapaan, ja sitä onkin

kosmetiikkateollisuudessa kasvovesissä ja voiteissa.

Pientä ja kapealehtistä

ahosuolaheinää ja isompaa niittysuolaheinää on koko Suomessa,

edellistä lajia tienvarsilla, kallioilla, niityillä, pelloilla, hiekka- ja sorarannoilla, jälkimmäistä

rehevämmillä paikoilla kuten niityillä, pihoilla ja lehdoissa. Suolaheiniä viljellään monissa

Euroopan maissa ja ne ovat helppokasvuisia. Kukkavarret voi katkaista jolloin syötäviä lehtiä

saa pidempään. Raakana suolaheiniä ei pitäisi syödä paria lehteä enempää niiden sisältämän

oksaalihapon vuoksi vaan ne on syytä keittää. Keitinvesi on hyvä vaihtaa kahdesti; vesi

kaadetaan pois, koska oksaalihappo liukenee veteen. Sittenkin suolaheinäruoat pitää syödä

maitotaloustuotteiden kanssa koska näiden kalsium eliminoi oksaalihapon. Suurina määrinä

oksaalihappo vahingoittaa munuaisia. Suolaheinissä on runsaasti A-vitamiinia, C-vitamiinia

vaihtelevasti, mutta yleensä runsaasti, monia kivennäisaineita kuten rautaa, magnesiumia,

kaliumia, sinkkiä sekä antraseenejä, flavonoideja ja hieman nitraattia. C-vitamiinin vuoksi

suolaheiniä on käytetty keripukkiin. Suolaheinistä voi käyttää lehdet tai koko verson,

mielellään ennen täyttä kukintaa. Niitä voi lisätä hieman salaattiin, voileiville, kermaviiliin,

tuore- ja raejuustoon, yrttivoihin, tehdä kylmää tai lämmintä keittoa, kastikkeita, lisätä

omeletteihin ja muhennoksiin. Ne antavat ruoalle piristävää makua. Lehtiä voi pakastaa

silputtuna tai niitä voi kuivata. Aikoinaan suolaheinät ovat olleet tärkeä lisä hätäleivän

aineksena, jolloin kuivattua versojauhetta lisättiin leipäjauhoihin. Suolaheinillä on piristävää

ja virkistävää vaikutusta, ne lisäävät virtsaneritystä ja parantavat ruokahalua. Saman makuisia

ja yhtälailla vaikuttavia ovat myös

käenkaalit, joita voi muutaman lehden napostella

metsässä kävellessään.

Pihatähtimöä eli vesiheinää

kasvaa yleisenä rikkaruohona koko Suomessa. Runsaana ja

mehevänä sitä on kosteilla, multavilla ja typpipitoisilla mailla. Vesiheinässä on runsaasti

kivennäisaineita kuten rautaa, fosforia, kaliumia, piitä, kalsiumia, magnesiumia ja sinkkiä.

Tuoreessa kasvissa on melko paljon C-vitamiinia, monipuolisesti B-vitamiineja sekä

saponiineja, kumariineja ja steroleja. Pula-aikoina vesiheinää on käytetty ihmisravintona,

myöhemmin lähinnä eläinten ruokinnassa. Rapeana kasvina siitä voi puristaa mehua tai

versoja voi käyttää tuoreena tai kuivattuna salaateissa, muhennoksissa, kastikkeissa ja

keitoissa etenkin perunan kera. Kevyesti kiehautettuna tai höyrytettynä sitä voi syödä

vihanneksena muiden ruokien lisänä, riisin tai voin kera. Pihatähtimöä voi valmistaa teeksi

muiden villiyrttien ohella tai kuivata viherjauheeksi. Kasvia ei kuitenkaan suositella

käytettäväksi ylettömästi koska sen kemiaa ei tunneta kovin hyvin. Mehevä vesiheinä on

hyödyllinen yrtti ulkoisesti ihon karheuteen ja kuivuuteen.

Peltokortetta

on koko Suomessa pihoilla, pelloilla, tienvarsissa, rannoilla ja korpimetsissä.

Se pitää opetella visusti erottamaan muista kortteista, sillä muita lajeja ei pidä käyttää.

Peltokortteella on erikseen itiötähkällinen vaaleanruskea kevätverso ja vihreä kesäverso.

Paras tuntomerkki on kesäverson haaran alin nivelväli joka on varren tuppea paljon pitempi.

Peltokortteessa on B-vitamiineja, A- ja C-vitamiinia, kivennäisaineita, ensisijassa piitä,

piihappoa ja silikaatteja sekä saponiineja, runsaasti flavonoideja, hieman pyridiinialkaloideja,

steroleja ja tiaminaasientsyymiä. Peltokortteen vihreästä kesäversosta voi tehdä teetä. Se on

kovin mautonta ja vaatii pitkän haudutusajan. Peltokortetta onkin parempi sekoittaa

maistuvampiin yrtteihin. Paras tapa on kuivata kortetta ja käyttää lehtivihreäjauheena. Se

lisää ruuan ravintoarvoa. Se on hyödyllistä luun, ihon ja sidekudoksen vahvistukseen,

vahvistaa vastustuskykyä, auttaa anemiaan, heikkouteen ja mahdollisesti allergiseen nuhaan.

Sitä kannattaa käyttää yskässä, lisäämään virtsaneritystä ja helpottamaan

eturauhasongelmissa ja virtsankarkailussa. Suuvetenä siitä on apua ientulehduksissa.

Keitteenä sillä voi hoitaa kasvojen ihoa, hautoa sormitulehduksia, torjua hiustenlähtöä,

hilseilyä ja runsasta jalkahikeä. Kissat syövät mielellään peltokortetta, jonka ne erottavat mm.

metsäkortteesta jota ne eivät syö. Peltokortetta ei pidä käyttää ylettömästi, sillä sen tiaminaasi

voi aiheuttaa tiamiinin eli B1-vitamiinin puutetta. Alkaloidit voivat suurina määrinä aiheuttaa

hermostollisia oireita. Peltokortteella alkaloideja on kuitenkin vähän sukulaislajeihin

verrattuna.

Väinönputkea

on eniten Utsjoen Lapissa, luonnonvaraisena se on Oulun läänin eteläpuolella

rauhoitettu. Se kasvaa rehevissä korvissa ja puronvarsilla. Väinönputkea on helppo kasvattaa

puutarhassa, sillä se lisääntyy helposti siemenistä. Väinönputki onkin pohjolan vanhimpia

viljelykasveja. Saamelaisten keskuudessa kasvi on ollut erittäin tärkeä. Väinönputkesta voi

käyttää kaikkia osia. Siinä on haihtuvaa öljyä jossa on monipuolinen koostumus, kumariineja,

flavonoideja, parkkiaineita, monia happoja, paljon proteiinia j kivennäisaineita. Siemenissä

on myös steroleja. Ennen kukintaa väinönputken varret ja lehtiruodit voi hienontaa ja

sokeroida keitoksi tai hilloksi tai leivonnaisten mausteeksi. Tuoreet ja kuivatut lehdet sopivat

keittojen ja salaattien mausteeksi. Lehdistä ja juurista voi tehdä simaa, siemenistä puolestaan

teetä tai maustaa ruokia ja juomia. Väinönputkea käytetään Suomessa jälleen melko runsaasti

ja monia valmistuotteita on saatavilla. Monen mielestä kasvi maistuu voimakkaalle, siksi se

yleensä vaatii sokerin kyytipojakseen. Väinönputkihyytelö täytekakun täytteessä antaa

virkistävää ja hieman erilaista makua kakulle. Väinönputki on erinomainen

ruoansulatuselimistön kuntouttaja. Se edistää ruoansulatusta ja sapen ja haiman eritystä. Se

lisää virtsaneritystä ja hikoilua, irrottaa limaa ja vahvistaa yleiskuntoa. Joillekin kasvin

kumariinijohdokset voivat aiheuttaa valoherkkyyttä ja ihottumaa.